tiistai 24. marraskuuta 2009

Penrosen laatat

Keskuskatu, Helsinki
Se valmistuu pala palalta kuin Nabokovin romaani. Kuviosta ei saa mitenkään otetta, eikä pidäkään. Laatat luikertelevat karkuun ajatuksilta, jotka etsivät pinnasta selvää hahmoa, yrittävät lykätä sen johonkin lokeroon. Laatoista kun ei löydy toista ihan samanlaista toistuvaa kuviota. On erilaisia kolmioita, mutta ripoteltuina.
Laatat keksi 1974 matemaatikko Roger Penrose. Kuvio on saanut monia neropatteja hämilleen, entäs sitten? Geometrian mestarillinen oivallus tulee nyt Helsingissä käyvän jalkojen alle.
Penrosen laatassa on vain kaksi osaa, nuoli ja leija, josta kaikki muodostuu. Niitä kun yhdistelee parin yksinkertaisen säännön avulla, jatkuu kuvio loputtomiin, koskaan täsmälleen samanlaisena jaksollisena sarjana toistumatta, kuin elämä, alati muuntuvana. Jokainen pala on erilainen ja eri kokoinen.
Toistuva kuvio voi olla taidokas, mutta pitkän päälle tylsä. Tällä tavalla laatoittamalla voidaan Keskuskatua jatkaa vaikka maapallon ympäri ja palat sopivat yhteen myös liitoskohdassa. Tämän joku vielä oikeaksi kartiolla osoittaa tai sitten ei.
Kandidaattien listalla ovat Nick Heidfeld ja Kimi Räikkönen, mahdollisesti myös Robert Kubica, jos Renault jättää sarjan.
He eivät halua avointa konfliktia, he eivät halua hajottaa eliittiä.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Ehkä tallille voisi olla hyvä, että Kimi menisi sinne. (Mercedekselle)
Googlelle kaikki palvelut perustuvat ilmaisuuteen, Microsoftille maksullisuuteen. Siitä kasvaa jännite, jonka Järvinen näkee nyt ravistelevan koko nettimediaa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009


En usko, että tämä on sellainen sota, jonka voimme voittaa.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Iso salkku


Olli Rehn saa ison salkun.
Helsingin rautatieaseman uusi vesivuoto on saatu tukittua.
Vielä perjantaina sekä Helsingin Veden että HKL:n edustajat vakuuttivat, ettei aseman edustan putket on tutkittu tarkkaan kahden viikon takaisen vesikatastrofin jälkeen, eikä vastaan ole tullut uusia yllätyksiä. Helsingin veden vikapäivystäjän mukaan kyseessä lauantaina oli pieni vuoto.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Vanhanen: Rehnille painava salkku
Parhaatkin tieteelliset tutkimukset vanhenevat hyvin nopeasti, niillä on lyhyt elinikä, kun taas sanoista rakennettu taideteos ei vanhene, se otetaan eri aikoina vastaan eri tavalla, mutta se otetaan vastaan.

Oli oppilaan onni, että hän ei pitänyt metelistä. Mutta toisaalta hän katui nyt sitä, ettei ollut ottanut suurempaa riskiä ja joutui nyt hermoriekaleillaan kokemaan kaiken tämän: Oman työn loppumisen, pojan työttömyyden. Tytöllä meni sentään hyvin, mutta hänkin oli avioitumassa ulkomaalaisen kanssa. Sen lisäki maailmalla kuhisi. Toiveikkuutta oli lähes mahdoton pitää yllä. Israelin ja Palestiinan kiista ei ollut helpottunut. Ongelma oli osoittautumassa liian kovaksi palaksi. Irakin tilanne oli edelleen ratkaisematta, Iran uhka, Afganistanin katastrofi. Afrikkalaiselle annettiin elinkautinen, hänet armahdettiin. Jossain vaiheessa hän sanoi, ettei ollut pyytänyt armahdusta. Ja hänet passitettiin takaisin.
Seuraavat kaksi vuotta ovat ratkaisevia Afganistanin tulevaisuuden kannalta.

torstai 19. marraskuuta 2009

Kovalaisen tulevaisuudesta ei ole vielä mitään tietoa. Yksi vaihtoehdoista on paluu Renault´n leipiin.
Pystyykö Räikkönen nousemaan koskaan rallin korkeimmalle huipulle. F1 on takaportti, jos rallitie johtaa umpikujaan. Formuloissa paluu on hankalaa, jopa epätodennäköistä. Michael Schumacher, seitsenkertainen maailmanmestari, yritti sitä elokuussa, mutta paluu jäi haaveeksi. Kuka jaksaa enää seurata näitä buttoneita ja vetteleitä? Olisiko nyt syytä siirtää suorat formulalähetykset pois MTV 3 Max - maksukanavalta.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009


Nokialla on tässä kehityksessä parhaat mahdollisuudet selviytyä, sillä se on osoittanut notkeutensa aiemmin.

Harjoittelimme kirjastossa jotain Veijo Meren näytelmää. Isäni sanoi, että emme tule sitä koskaan esittämään.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kosminen vastaanhangoittelu

Pitkän rupeaman jälkeen hänelle annettiin aikaa toteuttaa unelmansa. Vastahangalla luonto oli saanut selville, kuinka tosissaan hän hankkeensa kanssa oli liikkeellä.
Kenelläkään ei ole kokemusta mihin tämä kaikki johtaa. Kukaan ei tiedä.

torstai 12. marraskuuta 2009

Teleyhtiö TeliaSonera on noussut vahvasti, kun yhtiö kertoi yhdistävänsä venäläisen Altimon kanssa Turkcellin ja Megafonin omistuksensa ja listaavansa yhteisyrityksen New Yorkin pörssiin.
Kaikkina aikoina on totalitaarisia liikkeitä, jotka uhkaavat milloin miltäkin suunnalta ihmistä, joka pyrkii ajattelemaan.
Nuorisosäätiö väitti hakemuksessaan, että kohteeseen rakennettaisiin 154 asuntoa erityisryhmille. Todellisuudessa tukiasuntoja oli vain 13. Ara antoi tukea kuitenkin 154:n tukiasunnon perusteella.
Ajatus, joka tuottaa jokailtaisen tunnetilan, on harjoiteltava niin hyvin peruskoneeseen, että se löytyy sieltä aina.

Urakka kohosi eteen läpikulkemattomana muurina.

Kun tuhat asiaa kulkee aivoissa samaan aikaan, on keskityttävä pääväreihin.

Ihminen on liian laaja, olisin hieman kaventanut.

Kaikki he pyristelevät kohtalonsa koukussa.

Meidät on tehty samasta aineesta kuin unelmamme, ja uneen päättyy tämä lyhyt elämämme.

Esko Salminen

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Aikanaan


isäni osti minulle henkivakuutuksen Suomi-yhtiöstä. Lopetettavasta yhtiöstä olen saanut 12 prosentin riskittömän vuosituoton vuodesta 1997 lähtien.
Valtataistelujen myllerryksessä aikoinaan ollut henkivakuutusyhtiö Suomi on muuttunut tuottoisaksi rahakoneeksi asiakkailleen.
Vakuutettuna olen saanut käytännössä riskittömän 12 prosentin vuosituoton säästöilleni, koska minulla oli voimassa oleva vakuuutus heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1997. Tuotto muodostui näin hyväksi ainoastaan vanhoille asiakkaille.
Ennnätysmäiset lisäedut ovat peräisin Suomi-yhtiön vakavaraisuudesta eli yli sadan vuoden aikana kertyneestä vakuutusten katteena olevasta omaisuudesta.
Kun yhtiö päätettiin vuonna 2004 lopettaa, alettiin tätä miljardisäästöä jakaa asiakkaille. Jaettavaa tuli vielä lisää, kun osuuspankki OKO osti Pohjolan miljardilla eurolla 2005.
Kyllä kai voi sanoa, että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Kuitenkin on muistettava, että Suomi-yhtiön tilanne on "erittäin poikkeuksellinen". Muut henkivakuutusyhtiöt eli kilpailijat eivät voi jakaa vakavaraisuuttaan ulos, koska ne Suomi-yhtiöstä poiketen jatkavat toimintaansa.
Noin 200000 vanhalla asiakkaalla on vielä saamatta noin sadan miljoonan euron lisäedut, joista uudet noin 50000 vakuutettua eivät pääse nauttimaan. Jos nyt jaamme satamiljoonaa euroa 200000:lla, saamme 500 euroa nokkaapäälle.
Tuottojen taustalla ovat alun perin riidat, joita käytiin keskinäisen Suomen omistuksesta noin 12 vuotta sitten. Silloinen Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen (kok) ja sijoitusjohtaja Pirkko Alitalo suunnittelivat Suomen mirjaldivarallisuuden siirtämistä Pohjolan sisään ja henkivakuutusyhtiön lopettamista saman tien.
Sijoitusjohtaja Alitalo lupaili nimellistä korvausta Suomen vakuutuksenottajille, koska he menettäisivät päätösvallan Suomi-yhtiössä. Suomi-yhtiön omistajat eli vakuutuksenottajat raivostuivat, vaikka myöhemmin Viinanen lupaili jonkinlaista lisäkorvausta.Omistajien edustajat eli Suomen edustajisto torjui kaappauksen.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Pila


Matista varmaan tuntui, että elämä teki hänestä pilaa. Meijeri oli lomautusuhan alla.

Kirjeenvaihtoon syntyi pitkiä taukoja, kunnes jompi kumpi aina teki aloitteen ja alusti jonkin uuden teeman. Yksityiselämän kommentaarit jäivät melkein olemattomiksi, jo senkin takia että molemmilla oli niin tavattoman ahtaat rajat. Mutta sitten Matti meni yllättäen naimisiin, muutti Hämeenlinnaan ja alkoi sosiaalistua perheenisäksi. Hänen kehityksensä katkesi, hän alkoi käpertyä alituiseen pikkujuttujen tuottamiseen pelkässä ansiomielessä. Hän alkoi väistellä, esitti tekosyitä välttääkseen tapaamisehdotuksiani, ja minäkin aloin etääntyä menneistä ajoista kiihkeän temponi vuoksi. Kirjeenvaihto päättyi luonnollista tietä molempien luopumiseen.

Mutta eräsä pieni jälkinäytös kuitenkin vielä seurasi runsaan kahdenvuosikymmenen kuluttua.

Hän lähetti yllättäen pienen kirjan käsikirjoituksen luettavakseni. Se oli kohtalainen työ ja kutsuin hänet työhuoneeseen ja hän saapuikin, mutta vastaili hyvin lyhytsanaisesti ja vältellen. Keskustelu oli pingoittunutta ja kesti väkinäisesti ehkä puolisen tuntia. Merkitsin kirjan julkaisuohjelmaan ja se ilmestyi seuraavana vuonna nimellä Pila. Sen jälkeen emme enää tavanneet enkä ole kuullut hänestä mitään.

Kirjassaan hän kertoo kirjailijasta, jonka vanhin tytär tuo kotiin nähtäväksi sulhaskandidaatin.

Jokaisen on opittava itse, tehtävä kaikki erehdyksensä, kuljettava oma tiensä, tultava siksi mitä on.

Siitä on jo kauan. Kaikki toivoivat, että he olisivat päässeet johonkin toiseen maahan. Aidan takaa heitä katseli eläkkeelle päässyt näyttelijä. Kukaan ei oikein pitänyt hänen naamastaan. Hän oli kommunistikiintiöllä päässyt sisään. Jotenkin hän oli keplotellut aina näihin päiviin asti.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kuolleen linnun hiljaisuus


Tilanteeni on hyvä verrattuna niihin itäsaksalaisiin kirjailijoihin, jotka eivät päässet bolitpyroon suosioon ja niihin itäsaksalaisiin taiteilijoihin, joita ei valittu liittovaltion perustamisen 60-vuotisnäyttelyyn 60 Jahre - 60 Werke (60 - vuotta - 60 teosta).
Tarkoitus oli esitellä koko Saksan taidetta. Mukaan ei kelpuutettu yhtään DDR:n taiteilijaa.
Se oli kuolleen linnun hiljaisuutta, joka antoi paljon aikaa.

Neuvottuani erästä henkilöä, sain kohdata kuolleen linnun hiljaisuuden. Se hiljaisuus toi runsaasti omaa aikaa. Saatoin paneutua kunnolla omaan työhöni. Kerroin tarinaa yhdestä kirjailijasta, jonka vanhin tytär oli tullut nuorikkoaan näyttämään.

Lauantaina 7.11.2009

olin lähdössä pikkujouluihin. En arvannut, että matkani saisi maailmanhistoriallisiin mittoihin venyviä seurauksia.

Kerroin

hänelle asiasta. Hän antoi ymmärtää, että asia oli hoidossa.

"Hiljaisuus on kuolleen linnun hiljaisuutta", Pentti Saaritsan muihin olotiloihin laatima säe kuvaa ilmapiirin täsmälleen. Se oli hiljaisuutta, jolla yritettiin hallita, mutta huonoin tuloksin.
Yhmisillä on luontainen halu hallita toista ihmistä. Toisilla ihmisillä se halu on voimakas ja toisilla sitä ominaisuutta ei huomaa ollenkaan.

Tajusin todistavani jonkinlaista kansankapinaa päivä päivältä.

Kukaan ei enää epäillyt, etteikö SED-klikki olisi astellut tiensä päähän. Kysymys kuului, millä lailla ja kuinka pian räjähdys toteutuu. Riippumatonta Itä-Saksaa ajoi muutoksen dynamona Neues Forum, kärjessään taiteilija Bärbel Bohley.
Berliinin muuri murtui 9. marraskuuta 1989 Günter Schabowskin ilmoitettua televisiossa, että rajan voi vapaasti ylittää. Veli-Pekka Leppänen istui läksiäisiltaa ddr:läisten kaverien kanssa Frankfurter Torilla, kun tieto lennähti kapakkaan: Jetzt es ist geöffnet!
Syntyi kuvaamaton hulina, kun koko ikänsä muurin varjossa eläneet ihmiset äkkiä kuulivat olevansa vapaita! Kyypparit kiikuttivat juomia (eivät laskuja), kunnes kymmenen maissa lähdettiin katsomaan muurin ihmettä.
Aamulla Schönefeldin lentokentällä passia tuskin vilkaistiin, mutta koppalakkimies vaati avaamaan olkalaukun. Syytä ihmetellessä selvisi, että koppalakkimies halusi tietää läpivalaisussa näkyneen olutpullon merkin? "Prima, Stammhaus Kindl, smeckt gut", mies maiskautti. "Gute Reise!"
Piti kai uskoa, että maailma oli jotenkin toinen.

Piirsin kuin kallioonpiirtäjä kuvia tulevista tapahtumista.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Pitkä hiljaisuus

Kuin autojonossa, kun toinen auto on ajanut toisen perään. Ensin tömäys. Sitten vähitellen aukeaa toisen auton ovi ja sitten toisen. Ja siitä mennään, katsomaan vahinkoja jäähdytysnesteiden höyrytessä ilmaan.

Hiljaisuus oli sen reitin loppu.
Se hiljaisuus muokkasi reittiäni.
Oli juhlallista, kun pystyi tukkimaan yhdenkin reitin.
Tukkimalla polkuja se taas vahvisti muita kanavia.
Tuo vastaamattomuus rajasi ihanalla tavalla toimintaani.
Oven sulkeminen loi ihanasti lisää tilaa.
Tuolla näppärällä tempulla pääsin heti alkuunsa siitä. Siitä projektista en aikonut enää puhua sanaakaan.
<

Historia rankaisee niitä, jotka ahnehtivat liikaa

Elokuussa 2001 olin armeijassa. Yhtenä aamuna tarkistin tekstiviestillä osakekursseja ja totesin, että sinne meni.
Ei omistaminen lopulta ollut kovin ihmeellistä. Surkeinta oli se, että kaverit, jotka olivat minulle tärkeitä, eivät arvostaneet omaisuuttani. Siinä mielessä oli hyvä, että pääsin siitä eroon. Hokasin, ettei onni tule tavarasta, jota kaverini eivät tippaakaan arvostaneet.
Pikkuhijaa kaverit ovat alkaneet arvostaa minua ja tulevat varmaan rautatientorille nelkytvuotispäivilleni, jos heille kaljakopasta oluen tarjoan.

Suunnitelma

Suunnitelma pysyi loppuun saakka salassa - luultavasti sen vuoksi, että se oli niin uskomaton, että se olisi yhtä hyvin voinut olla julkinen. Kaupunki oli päätetty jakaa kahtia. Miten se onnistuisi, kun kaupungissa oli melkein neljämiljoonaa asukasta. Jos infrastruktuuri revittäisiin, kaupunki kuolisi. Länsiliittoutuneiden hallinnoima osa kaupunkia oli suojattava muurilla.
Muuta keinoa ei ollut. Kansa karkasi lähteen yhtä kiihtyvää vauhtia. Toukokuussa 1961 länteen pakenijoita oli melkein 18000, kesäkuussa 19000 ja heinäkuussa tuhat päivässä.
Suunnitelma piti olla yllätys sekä länsivalloille että itäsaksalaisille.
Ja sitä se olikin. Kun berliiniläiset menivät yöunilleen lauantaina elokuun 12. päivänä 1961, tuhannet poliisiyksiköt ja tehdastaisteluryhmät lähtivät Itä-Berliinin kasarmeilta ja kentiltä liikkeelle. Katuvalot sammutettiin. Vyöhykerajalle komennettiin vartiomiehiä kahden metrin välein. Kaikki rajan yli kulkevat 193 katua suljettiin piikkilangoilla ja panssarivaunuesteillä. Kymmeniä asemia rajalla suljettiin ja sinetöitiin.
Sunnuntai aamuna berliiniläiset havahtuivat karuun todellisuuteen. Berliinejä oli nyt kaksi, eikä niiden välillä voinut enää liikkua vapaaksi. Päivää kutsuttiin piikkilankasunnuntaiksi.
Kun piikkilankasunnuntaista oli kulunut 28 vuotta, 2 kuukautta, 27 päivää, muuri murtui yhtä yllättäen kuin se oli syntynytkin.
Syytkin olivat tuttuja. DDR:n talous oli romahtamispisteessä, ja kansalaiset pakenivat maasta joukouttain.

Elokuun 13. päivä 1961 Christoph Hein oli koulusta lomalla. Sen jälkeen ei kouluun menty. Nousi seinä vastaan, Christophelle, joka oli tuolloin 17-vuotias.
Berliinin muuri rakennettiin.
"Lapselle ja nuorella on tarve kuulua joukkoon, heille ulkopuolelle jääminen on vaikeata. Mutta jonain päivänä asia täytyy hyväksyä ja enää en edes luopuisi tästä roolista."
"Historia rankaisee niitä, jotka myöhästyvät uudistusten junasta". (Gorbatsov)

lauantai 7. marraskuuta 2009

?

Kysymysmerkki toimii sekä menneeseen, että tulevaisuuteen. Voidaan kysyä, miten kaikki tapahtui. Ja sitten voidaan kysyä, minkälaisia suunnitelmia itse kullakin on.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Nokian aseman uskotaan horjuvan älypuhelimien markkinoilla, kun yhä useampi valmistaja ja operaattori tarjoaa Googlen avoimen lähdekoodin Android-käyttöjärjestelmään perustuvia laitteita.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ensimmäiseksi siitä tehdään oikovedos.
Hallitsija on tyytyväinen, kun kaikki menee hänen suunnitelmiensa mukaan.

B-mies

Hänellä oli sellainen linja, että elämästä ei kukaan selviä hengissä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Pakkoja

Television katselupakko ja äänestyspakko.
Leankatu
Tunsin koittavani aivan kuin tikulla jäätä. Jos otetaan vastaan, on se hyvä, jos ei, on sekin ihan hyvä.
Varmaan tulee mietittyä mikä keino tepsii ja tulee sitten kokeiltua sitä. Tulee ehkä mietittyä, mikä on se strategia, millä parhaiten hallitsee tilanteen. Miten kannattaisi toimia, ettei ajaudu tilanteesta ulos kuin lumiukko.
Ajatuksissani sanoin, että unohda koko juttu ja toimin sen mukaisesti.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009


Kirjailijapariskunta pysyy saaressa suvun kantaäidiltä nimensä saaneen koiranpennun kanssa.

tiistai 20. lokakuuta 2009

lasitus

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Suomalainen


Asiaa punnittuani minulle lopulta on valjennut, että suomalainen on kulttuurikielteinen sodista johtuen. Kun olen saanut kuulla enemmän, vaikutelmani on vain vahvistunut. Suomalainen siis keksii parhaan taitonsa mukaan syitä voidakseen välttää kohtaamasta kulttuuria. Ensin on työ, ja jos työtä ei enää ole, on muita syitä. On esitys, joka alkaa vasta kahdeksalta, joka estää toiseen kulttuuritilaisuuteen menemisen, joka loppuu jo kuudelta, toisena päivänä on ystävän tapaaminen. Osallistumattomuuteen voi myös vaikuttaa se, että kulttuuritapahtuman järjestäjä haluaa rahastaa.
Toden totta, olen tehnyt uskomattoman löydön! Olen tullut nostaneeksi länsimaisen tieteen piiriin suomalaisen kulttuurikielteisyyden.
Ehkä olen aivan väärässä.
Suomalainen uskoo täydellisesti omaan näkemykseensä. Tämä piirre, jonkinlainen täydellinen varmuus oman käsityksensä oikeudesta, erottaa hänet muista.
Vaikka kauppa ei käy, uskoo hän silti olevansa oikeassa. Se, ettei kauppa käy, ei johdu hänestä, eikä voi johtua. Se, ettei kauppa käy, johtuu hänen mielestään siitä, ettei ympäristö tajua hänen tyylikkyyttään, joka hänen tuotteeseensa sisältyy.
Suomalaiselle ei kulttuuri ole mikään nasta juttu. Hänen elämänsä on jo niin tukevalla pohjalla, ettei se enää kulttuuria kaipaa.
Aikaisemmin olin tästä asiantilasta vihainen, mutta en enää. Nyt se on tutkimukseni kohde. Seuraan miten suomalainen suhtautuu kulttuuriin.
Joka vuosi neljä päivää ahmin kulttuuria ja seuraan kuinka suomalaiset kävelevät ohi. Kulttuuri ei heitä kiinnosta. He tulevat hyvin toimeen ilman sitä. Ja jos heiltä erehtyy jotain asiasta kysymään, heillä on heti muita menoja. Siksi en enää kysy.
Suomalaiselle kulttuuri on kuin lammaslauma, joka on ja pysyy aitauksessa.
Kulttuuri saavuttaa sattumalta ihmisiä aidan ulkopuolelta.
Täytyy vain ajatella niin, että suomalaiselle kulttuuri on kuin lampaat aitauksessa, jonka ohi he kävelevät. Ja jos sitten heitä houkuttelee aitauksen sisään, he keksivät hyviä syitä, ettei tarvitsisi aitaukseen astua sisään.
Tuossa aitauksessa olen neljä päivää vuodessa.
Olisi kai aika haettua, että kirjoittaisin tuosta saarekkeesta, aitauksesta, saaresta tavallaan ja tarjoaisin tuotokseni sitten suomalaisille. Saari, jolle haaksirikkoinen ajautuu.
Suomalainen ei kulttuurin ahmimisen tielle lähde. Sinne suuntaan hän ei ole aktiivinen. Minun puolestani tietysti saavat olla. Ei se ohjelmaani haittaa. Kenen laariin se sitten sataa, sitä en osaa sanoa.
Se on viikon osoite, mutta suomalainen tekee kaikkensa välttääkseen sitä osoitetta.
Suomalainen pääministeri on asemaansa tyytyväisempi kuin koskaan.

- Siinä on sulle seuraamista, suomalainen sanoo.

Turhaan minä suomalaisia morkkaan, kun jotkut jopa ammattikirjailijat tekevät niin, että pistävät päänsä pensaaseen kun alkaa tapahtua.
Onko se menossa pieleen kuin vallankumous, sitä kukaan ei vielä tiedä.

lauantai 17. lokakuuta 2009


Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

tiistai 13. lokakuuta 2009


Jos pääministerin katsottaisiin toimineen esteellisesti raha-avustusten jakamisessa, oikeuskansleri voi antaa huomautuksen. Mahdollisesta rikostutkinnasta hän tekisi aloitteen eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.
- Jos pääministerin virkatointen vuoksi jouduttaisiin esitutkinta käynnistämään, niin se olisi sitten eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsissä. Silloin pitäisi tehdä ilmoitus eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, joka sitten harkintansa mukaan lähtisi hankkimaan selvitystä viime kädessä esitutkinnan keinoin, Jonkka totesi.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Meistä

on tullut liian tyytyväisiä omaan menestykseemme, ja tästä syystä olemme vaarassa jäädä syrjään kehityksestä.
Aletaan tuudittautua menestyksen tunteeseen: meillä on mennyt hyvin, miksei menisi jatkossakin?
Talouskriisin ja teknologisten murrosten vuoksi osaajat ovat nyt liikkeessä, ja kokeneita ihmisiä vapautuu, kun yritykset organisoituvat uudelleen.
Tuhannen taalan kysymys on, mitä nämä ihmiset tekevät seuraavaksi: hakeutuvatko he uusiin yrityksiin vai pitävätkö he kynsin hampain kiinni vanhasta.

torstai 8. lokakuuta 2009

Kallen

tilittävä rehellisyys vie hänet tasolle, jossa ei ole enää piiloutumisen mahdollisuutta.

Kallen

tilittävä rehellisyys vie hänet tasolle, jossa ei ole enää piiloutumisen mahdollisuutta.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Muutettuaan

kotiseudulleen Kalle alkoi kaivata happea.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Oi,

jos olisi ymmärtänyt valita toisen polun.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Ei huolen häivää

Minulla on asiat ihan hyvin. Toivottavasti saadaan hyvä vaihtoehto ensi vuodeksi ja varmaan löydetäänkin. Ei minulla ole siitä mitään huolen häivää, Räikkönen kommentoi.

Hän

Liikkeeseen, koko ajan muuttuvaan kohteeseen ei voi osua samalla tavoin kuin patsaaseen tai maalitauluun. Jos nyt esimerkiksi arvostelemme jotain Picasson teosta, voimme vain todeta, että se teos on ollut ja mennyt. Nyt hän maalaa jotain aivan muuta ja aivan toisella otteella.

Meidän on luotava oppimme itse.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Hän

Erittäin auliisti hän jakoi tietojaan, vaikken niitä erityisemmin edes pyytänyt.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Kuinka kansalaisten mielipide sivuutetaan?

Valitaan työryhmä, jonka esityksen eduskunta yksimielisesti hyväksyy.

Viimeiset kymmenen vuotta hän on kirjoittanut, ja teos on yhä kesken. Menossa on yhdestoista vuosi, eikä julkaisukelpoista tekstiä synny. Ei löydy oikeita ilmaisuja. Hänellä olisi uusia muotoja ja sisältöjä, jotain sellaista, missä yleisökin huomioidaan.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Kova laki

Siinä maailmassa, jossa minä elän, ei tiettyjä asioita voi laittaa uusiksi.

Vanhimmat ovat taipuvaisia säilyttämään jo olemassaolevaa, sitä mitä vanhemmatkin edustavat. Vallankumousten synnyttäjinä ovat sisarusparven nuorimmat. He ovat avoimempia. Radikaalimpia ja kapinallisempia. Vanhin voi hyvinkin olla taitava omalla alallaan, saada Nobelin palkintoja ja sen sellaista, mutta he tekevät sen vanhojen tottumusten turvallisissa rajoissa. Nuorin kulkee omia teitään. Ajattelee aivan uudella tavalla, arvostaa aivan uusia asioita, kuten esimerkiksi omaa aikaa. Eikä anna piintyneiden käsitysten pysäyttää itseään. Hän keksii ja oivaltaa asioita, joita kukaan ei uskonut niin lähellä olevan olemassakaan. Tekee asioita, joita kukaan ei uskonut mahdollisiksi. Todella merkittävät keksinnöt ovat pikkusisarusten tekemiä.

torstai 1. lokakuuta 2009

Tähän auttaa arvojen päivittäminen


Toisinkin olisi ehkä voitu tehdä, mutta ei ole takuita siitä, olisiko se johtanut toteutunutta parempaan lopputulokseen. Olisi voinut johtaa huonompaankin.

Henkisen etäisyyden kasvaessa unohtuu helposti, että historiassa toimineet vanhenpamme tiesivät ympärillään vallinneesta tilanteesta paljon vähemmän kuin me nyt.

1944 jouduttiin kansallisen tuhon partaalle, käytiin kahdet pahat rauhanneuvottelut, ratkottiin sotilaallisen ja poliittisen johdon valtasuhteet, jallitettiin kaksi diktaattoria ja lopulta alettiin panna täytäntöön välirauhansopimusta, jonka viimeiset rippeet lakkasivat vaikuttamasta vasta 1990-luvun alussa.
Kaikki tämä mahtui vuoteen 1944.

Hallitusherrojen pitäessä neuvoa Mannerheimin kanssa Suomen kohtaloista puhuttiin todennäköisesti ruotsiksi.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009


Yleisradio täsmentää tänään kello 14 Silminnäkijä-ajankohtaisohjelman väitteitä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) talon pystytysprosessista.
Tiedotteessa kerrotaan ohjelmaa yksityiskohtaisemmin, kuinka rakennustarvikelaskun maksaminen aikoinaan eteni. Myös rakennustarvikkeiden laatua kuvataan täsmällisemmin.

Salissa käsiteltiin vanhustenhoitoa. Se tuntui olevan juuri nyt hänen pienimpiä murheitaan. Tapansa mukaan hän on riisunut silmälasinsa selatessaan papereitaan. Olemuksesta päätellen hän ei juuri keskity lukemaansa.

- Ellei Yleltä saada selkeämpiä ja konkreettisempia vastauksia siitä, mitä (rakennusmateriaalia) Vanhaselle on toimitettu, talon isännän eli toimitusjohtajan täytyy tehdä johtopäätöksiä, Kalli pamauttaa MTV:n uutisille.
Kallin mukaan täsmennetyt vastaukset, jotka Yle antoi tänään pääministerille ovat nollan arvoisia. Kalli edellyttää, että Ylessä ryhdytään toimenpiteisiin, jos käy ilmi että TV 2:n Silminnäkijä-dokumentissa esitettiin toissailtana perättömiä väitteitä.
- Pidän luontevana, että kun totuus selviää, niin eri tahot vetävät siitä itsenäisesti johtopäätöksiä. Jotta politiikan ja tiedonvälityksen luottamus voisi palautua, Katainen sanoo.

Keskusrikospoliisi päättää perjantaihin mennessä, aloitetaanko pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) talonrakennusasiassa rikostutkinta.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoo harkitsevansa eroa, jos Silminnäkijä-ohjelman väitteet pääministeri Matti Vanhasen (kesk) saamasta puutavarasta osoittautuvat perättömiksi. Asiasta kertoo Yle uutiset.

Jungnerin mukaan toimitusjohtajan on kannettava moraalista vastuuta ohjelmista.

tiistai 29. syyskuuta 2009


YLE Uutiset ei ole vielä
tavoittanut pääministeri Matti Vanhasta
kommentoimaan väitteitä.

maanantai 28. syyskuuta 2009


"Jos pääministeri ei ole aloitteellinen, syntyy pattitilanne, josta perustuslaki ei tarjoa ulospääsyä. Ainoastaan epäluottamuksen vahvistuminen hallitusryhmien sisällä voisi laukaista jumin", Koskinen sanoi sunnuntaina tiedotteessa.

Nuorisosäätiö korostaa, että vaalitukiin ei ole käytetty vuokralaisten rahaa. Toimitusjohtaja Pyykkönen kertoi tukirahojen olevan peräisin Nuorisosäätiön omistaman isännöintiyhtiön osingoista. Kyseinen isännöintiyhtiö isännöi kuitenkin vain Nuorisosäätiön omia vuokra-asuntoja, ulkopuolisia kohteita sillä ei ole - eli isännöintiyhtiön osingot ovat peräisin suoraan Nuorisosäätiön vuokralaisten taskuista.

ARA tutkii periikö Nuorisosäätiö liian korkeita vuokria asukkailtaan. Yleishyödyllisen yhtiön perimien vuokrien pitää olla omakustanteisia eikä niillä saa tehdä voittoa.

Säätiölaki lähtee siitä, että säätiön pitää toimia omien sääntöjensä mukaisesti.
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) tekee asiasta parhaillaan selvitystä.

Nuorisosäätiö olisi voinut käyttää saman rahan vuokralaistensa hyödyksi alentamalla heidän vuokriaan.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009


Puoluejohdon ja ulkoisen todellisuuden yhteys tuntuu katkenneen, mutta uuttakaan henkistä johtajaa ei ole näkyvillä. Milloin liika on liikaa, ja mitä tapahtuu sen jälkeen?

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kävin katsomassa Picassoa

Vaikuttavin oli nuori taiteilija, jonka Picasso on maalannut 14.4.1972 90-vuotiaana. Siinä taiteilija kääntää katseensa kauas menneisyyteen. Teoksessa nuori maalari katsoo tulevaisuuteensa.

Lahnanen

Keskuskatu
vaati, että ongelmat vaalirahojen kanssa on selvitettävä tapauskohtaisesti, eikä paisutella niitä. Hänen mukaansa kaikki aikaisemmat tapaukset on jo selvitetty kun niitä on tullut esiin.
Vihriälä erosi ja Kaikkonen vaihtoi paikkaa.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Lahnanen

Helsingin rautatieasema
ei näe mitään väärää siinä, että asuntosäätiö on tukenut hänen kampanjointiaan rahallisesti.
Säätiöllä on Laikkosen mukaan ollut tapana tukea hallinnossaan mukana olevia ehdokkaita.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Säätiöt


- Nyt on katsottava ensin, ovatko RAY:n varat menneet siihen tarkoitukseen kuin niiden pitää mennä, koska RAY:n avustusvaroja ei saa käyttää poliittiseen toimintaan. Uskon, että tässä suhteessa Nuorisosäätiö pystyy kyllä vastauksen antamaan. Sillä on omaa tulonmuodostusta.

Ystävällisyyden oppitunti

Finlandiatalo
Olin ratikalla menossa Ateneumin Picasso-näyttelyyn, kun vanhan Messuhallin kohdalla englantia puhuva herrasmies kysyi minulta, että missä Finlandiatalo on. Sanoin, että se on tuolla vasemmalla. Hesperian pysäkillä sanoin hänelle, että se on seuraava pysäkki. Kun sitten saavuimme Finlandiatalon pysäkille hän vielä kiitti poistuessaan ratikasta.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Lahnanen

sai Nuorten asuntosäätiöltä tukirahaa monissa vaaleissa.

Sopasta

voi paljastua vielä mitä vain.
"Tässä on luotu politiikan ydinpommi, joka tikittää vielä. Mikä oikein oli Nova-KMS-kuvion motiivi?" O.Ainola

lauantai 19. syyskuuta 2009

Kävin

Espoon kaupunginteatterissa tänään iltapäivällä. Pyörällä ajelin läpi iki-ihanan puutarhatapiolan, joka ainoalaatuisuudessaan saisi olla Espoon keskusta. Menin katsomaan Dostojevskin Idioottia, Seppo Parkkisen dramatisoimaa ja Kaisa Korhosen ohjaamaa. Tutut lauseet kirjasta olivat musiikkia korville, nuorten tulkitsemana. Yritys oli hyvä, rima korkealla, naispääosan esittäjän tehtävä vaikea, mutta me selvittiin. Ei joka oksalla kasva Minna Haapkyliä, joka voisi roolin esittää filmille Aki Kaurismäen ohjaamana.

Muisti pätkii

Nyt hänen muistinsa pätkii, kun etsitään lentolippujen maksajia.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Hyvänlaatuinen hölmö

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Marja Tiura selittelee olleensa "hyvänlaatuinen hölmö" ottaessaan vastaan lahjuksia. Justiinsa. Ei kovin hyvälaatuinen suomalaisten kannalta. Joensuun yliopiston julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen sanoi koko lailla suoraan, että Tiuran lahjukset Nova Groupilta
ovat korruptiota. Tiura ei kuulemma tiennyt, kuka hänen lentonsa maksoi. Mielenkiintoisesti myöskään Nova Groupiin kuuluvan VG-Groupin johtaja Veikko Grön ei tiennyt maksaneensa Tiuran lentoja (HS 18.9.2009). Maksaja ei tiedä, saaja ei tiedä... miten tämä maksu oikein tapahtui?

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Lokakuun

alussa hän siirtyy toimintansa aloittavaan ratkaisut yksikköön, jonka tehtävänä on miettiä keinoja, joilla kuluttajille myydään muutakin kuin pelkkä laite.

Googlen gmail-sähköposti on erittäin suosittu eri puolilla maailmaa. Nokian kilpaileva tuote on ovi-sähköposti ja oma musiikkikauppa Applen musiikkikaupan tapaan.

- Kilpailukykymme palveluissa tulee siitä, että meillä on yksi Ovi, jonka tarjonta on parempi kuin yhdelläkään kilpailijalla. Aiomme myös tuoda kilpailijoita voimakkaammin palveluihin mukaan sosiaalisen puolen ja paikkatiedon.
- Ovi-sähköpostin on tähän mennessä ottanut käyttöön yli miljoona ihmistä.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Vain


aikaa ei voi ostaa.

torstai 10. syyskuuta 2009

Kotijoukkue

Paras lopun yrityksistä oli kotijoukkueen pelaaja, joka kolautti lisäajalla tolppaan.
Pettymys oli suunnaton, ja tolppaan laukonut pelaaja juoksi päätösvihellyksen jälkeen suoraan pukukoppiin.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Lasti

Laivalla tosiaankin oli vain ja ainoastaan suomalaista sahatavaraa matkalla Algeriaan.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Paha

kyllä, elämää ei voi opiskella.

torstai 6. elokuuta 2009

Kun


joku kysyi, että oliko hän käynyt lomilla ulkomailla, hän vastasi, että ei näillä palkoilla.
Oikeastaan hän olisi voinut olla aika tyytyväinen, kun loppujen lopuksi oli käynyt näinkin hyvin.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Nykyään


aikaa tuppaa olemaan vielä vähemmän.

lauantai 1. elokuuta 2009

Siinä


on virheitä. Mutta se oli.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tämä


oli asento, joka ei voinut loppuelämää häntä tyydyttää, joten hän oli jo pitkään ajatellut ojentautua johonkin toiseen asentoon.

Juuri tämä seikka osaltaan oli syynä hänessä vallitsevaan painostavaan mielialaan.

Hän on hyvä esimerkki henkilöstä, joka on ajautunut asentoon, jossa hän ei haluaisi olla. Kaiken sen ajan, jonka hän käytti arjen pyörittämiseen, minä käytin jotenkin toisin.

Tämä tällainen asento ei ollut oikeastaan paljon mistään kotoisin.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Epäonnistuneet hankkeet


Kansalaisvarmenne on ollut kaiken kaikkiaan epäonnistunut hanke. Sen hankkiminen on tehty aivan liian monimutkaiseksi ja kalliiksi, että se olisi levinnyt yleiseen käyttöön. Valtion rahaa se on syönyt ainakin 30 miljoonaa euroa.
Hankkeet ovat usein yksittäisen huippuvirkamiehen lempilapsia ja heidän ajamiaan. Tällöin hankkeen keskeyttämisestä tulee arvovaltakysymys.
Hankkeen epäonnistumisen merkit ovat usein olleet jo kauan aikaa ilmassa, mutta virkamiehen kasvojen menetyksen pelko estää projektin perumisen vielä kun rahalliset menetykset olisivat jopa kertaluokkaa pienempiä.
Kauhuskenaario on: hanke on susi!
Mutta ei: helpompaa (!) on vetkuttaa väistämätöntä ja ajaa käärmettä pyssyn suuhun kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannuksílla. Tarkkanäköinen voisi tietenkin huomauttaa että tällainen tuhlaaminen vasta virhe onkin. Jostakin kumman syystä tällaisen huomion esittäjät katsotaan kuitenkin riidanhaastajiksi.
Paradoksi on siinä että jos hankkeen vetäjä osaisi viheltää pelin poikki ajoissa, voisi hän aivan perustellusti pitää hanketta kokeiluna, joka ei vain näillä reunaehdoilla toiminut. Näin yritysmaailmassa on aina toimittu. Laitetaan projekti jäihin, ja jos tilanne muuttuu suotuisaksi niin herätetään se uudestaan henkiin. Nou problem.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Motorola oli kerran kännykkämarkkinoiden valtias, mutta juuttui Razor-malliinsa liian pitkäksi aikaa ja epäonnistui tavoittamaan muita innovaatioita.
Nokia oli myöhässä simpukkapuhelimissa, kosketusnäytöllisissä ja nyt sovelluskaupassa, käyttöjärjestelmissä ja web-selauksessa. Nokiassa ei ole mitään innovatiivista. Nokia on vain nopea seuraaja, on aina ollut, totesi Simpson Forbesille.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Pääministeri toppuuttelee keskustan
asioiden puimista julkisuudessa.
Puoluesihteeri aloitti myönteisen viestintälinjan.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Korhosen mukaan hänen asemansa puoluesihteerinä ei ole ollut puuttua julkisuudessa Keskustan kansanedustajien ja ministereiden vaalirahailmoituksiin ja niissä mahdollisesti ilmenneisiin puutteisiin.
Tämä kohu kaikkinensa käsitellään varmasti lomakauden jälkeen perusteellisesti puolue-elimissä.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Työväenpuolue


on etääntynyt äänestäjistään, ja päätökset tehdään suljetuissa kabineteissa kansalaisten mielipiteistä piittaamatta.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

On


jännä nähdä minkä reitin kukin heistä valitsee.

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Jos


H, J ja R ottavat yhteyttä, on se hyvä, jos eivät, kenties sekin on oikein hyvä.

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Laivaston


täytyi olla varustettu kaikkia ajateltavia mahdollisuuksia varten. Oli voitettava esteet, joita aina ajatuksia teoiksi siirrettäessä esiintyy. Ajatusten ja tekojen välillä oli tilaa kaikenlaisille esteille. Täytyi torjua kaikkien niiden kateus ja neuvot, jotka pohjimmiltaan halusivat estää hänen haasteena kokemansa.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

On


tuhansia syitä olla tekemättä jotain.

torstai 25. kesäkuuta 2009

...

Kateus on voimakkaimmillaan silloin, kun se kohdistuu vain vähäsen parempiin.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

On


mielenkiintoista tunnistaa sellainenkin tunne kuin kateus. Se on viimeinen epätoivoinen yritys yrittää vielä vaikuttaa asioihin.

torstai 12. helmikuuta 2009

Hän


olisi voinut tietysti luistella yli Tyynenmeren, mutta senkin joku oli jo ehtinyt tehdä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Mutta


oli hän sentään paljon saanut aikaan.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Kuuhun


hän olisi mennyt, mutta sielläkin on käyty jo kuusikymmentäluvun lopulla.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Amerikka oli löydetty ja Kuussakin oli jo käyty


Hän olisi kyllä tiennyt, mitä olisi tehnyt, ja olisi kyllä tehnyt, mutta hän tiesi, että joku oli jo kyllä varmaan löytänyt Amerikan ja käynyt kuussa. Kaikki tiesivät jo sen, että maapallo oli pallon muotoinen. Näin olisi ollut turhaa käydä Amerikassa tai kuussa tai keksiä maapallon pallomuotoa, koska joku sen oli jo tehnyt.
Voi, jos tätä kaikkea ei olisi tehty, miten suloista olisi ollut tehdä se. Hänen ei olisi tarvinnut mennä hautaan miehenä, joka olisi kyllä tehnyt, jos ei joku hyväkäs olisi sitä jo tehnyt.
Tilanne kimalteli hänen mielessään kuin paratiisin niitty. Noina poikkeuksellisinä hetkinä hänestä tuntui, ettei Amerikkaa ollut vielä löydetty, Kuussa ei ollut käyty ja kaikki muut luulivat, että maapallo oli litteä kuin pannukakku.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Hän

Variksia bussipysäkillä
soitti kaverille.

torstai 5. helmikuuta 2009

Vain


sen päivän tehtävät jaksoi Hemingway pitää mielessään.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Deadlaneistaan


hän kyllä yleensä piti kiinni.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Merenrannalla

hän katsoi horisonttiin nähdäkseen sen, mutta se peittyi usvaan kuin hänen tulevaisuutensakin.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Näyttipä


hänelle voiton tai näyttipä hänelle tappion, niin kummastakin hän johdatti samalla tavoin kiitosta ansaitsevan ajatuksen ja oli päälle päätteeksi vielä tyytyväinen.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Pariin viikkoon


Hän ei ollut saanut paljon mitään aikaan.

lauantai 31. tammikuuta 2009

Alussa


hänestä tuntui vain, ettei ollut ikävä; hän alkoi nopeasti tervehtyä; sen jälkeen alkoi jokainen päivä hänestä olla kallisarvoinen, sitä kallisarvoisempi, kuta pitemmälle aika kului, niin että hän alkoi huomata sen. Hän kävi nukkumaan hyvin tyytyväisenä ja nousi vuoteesta vielä onnellisempana. Miksi niin oli - sitä oli varsin vaikea kertoa. Tämä elämä tuntui hänestä äärettömältä rikkaudelta.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Jos


Jos ei ole mitään sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Hänen tarjotessaan nähtäväksi vanhoja kolumnejaan paikallislehteen, hänelle vastattiin, että enemmän voisi sanottavaa olla. Hänen huumoristaan olivat kuitenkin pitäneet kovasti;)

torstai 29. tammikuuta 2009

Olisi ollut helppoa arvioida


minkä verran hän televisiota illalla katseli, mutta vaikeampaa oli mitata katsomisen intensiteettiä.