torstai 12. helmikuuta 2009

Hän


olisi voinut tietysti luistella yli Tyynenmeren, mutta senkin joku oli jo ehtinyt tehdä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Mutta


oli hän sentään paljon saanut aikaan.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Kuuhun


hän olisi mennyt, mutta sielläkin on käyty jo kuusikymmentäluvun lopulla.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Amerikka oli löydetty ja Kuussakin oli jo käyty


Hän olisi kyllä tiennyt, mitä olisi tehnyt, ja olisi kyllä tehnyt, mutta hän tiesi, että joku oli jo kyllä varmaan löytänyt Amerikan ja käynyt kuussa. Kaikki tiesivät jo sen, että maapallo oli pallon muotoinen. Näin olisi ollut turhaa käydä Amerikassa tai kuussa tai keksiä maapallon pallomuotoa, koska joku sen oli jo tehnyt.
Voi, jos tätä kaikkea ei olisi tehty, miten suloista olisi ollut tehdä se. Hänen ei olisi tarvinnut mennä hautaan miehenä, joka olisi kyllä tehnyt, jos ei joku hyväkäs olisi sitä jo tehnyt.
Tilanne kimalteli hänen mielessään kuin paratiisin niitty. Noina poikkeuksellisinä hetkinä hänestä tuntui, ettei Amerikkaa ollut vielä löydetty, Kuussa ei ollut käyty ja kaikki muut luulivat, että maapallo oli litteä kuin pannukakku.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Hän

Variksia bussipysäkillä
soitti kaverille.

torstai 5. helmikuuta 2009

Vain


sen päivän tehtävät jaksoi Hemingway pitää mielessään.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Deadlaneistaan


hän kyllä yleensä piti kiinni.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Merenrannalla

hän katsoi horisonttiin nähdäkseen sen, mutta se peittyi usvaan kuin hänen tulevaisuutensakin.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Näyttipä


hänelle voiton tai näyttipä hänelle tappion, niin kummastakin hän johdatti samalla tavoin kiitosta ansaitsevan ajatuksen ja oli päälle päätteeksi vielä tyytyväinen.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Pariin viikkoon


Hän ei ollut saanut paljon mitään aikaan.