Matista varmaan tuntui, että elämä teki hänestä pilaa. Meijeri oli lomautusuhan alla.
Kirjeenvaihtoon syntyi pitkiä taukoja, kunnes jompi kumpi aina teki aloitteen ja alusti jonkin uuden teeman. Yksityiselämän kommentaarit jäivät melkein olemattomiksi, jo senkin takia että molemmilla oli niin tavattoman ahtaat rajat. Mutta sitten Matti meni yllättäen naimisiin, muutti Hämeenlinnaan ja alkoi sosiaalistua perheenisäksi. Hänen kehityksensä katkesi, hän alkoi käpertyä alituiseen pikkujuttujen tuottamiseen pelkässä ansiomielessä. Hän alkoi väistellä, esitti tekosyitä välttääkseen tapaamisehdotuksiani, ja minäkin aloin etääntyä menneistä ajoista kiihkeän temponi vuoksi. Kirjeenvaihto päättyi luonnollista tietä molempien luopumiseen.
Mutta eräsä pieni jälkinäytös kuitenkin vielä seurasi runsaan kahdenvuosikymmenen kuluttua.
Hän lähetti yllättäen pienen kirjan käsikirjoituksen luettavakseni. Se oli kohtalainen työ ja kutsuin hänet työhuoneeseen ja hän saapuikin, mutta vastaili hyvin lyhytsanaisesti ja vältellen. Keskustelu oli pingoittunutta ja kesti väkinäisesti ehkä puolisen tuntia. Merkitsin kirjan julkaisuohjelmaan ja se ilmestyi seuraavana vuonna nimellä Pila. Sen jälkeen emme enää tavanneet enkä ole kuullut hänestä mitään.
Kirjassaan hän kertoo kirjailijasta, jonka vanhin tytär tuo kotiin nähtäväksi sulhaskandidaatin.
Jokaisen on opittava itse, tehtävä kaikki erehdyksensä, kuljettava oma tiensä, tultava siksi mitä on.
Siitä on jo kauan. Kaikki toivoivat, että he olisivat päässeet johonkin toiseen maahan. Aidan takaa heitä katseli eläkkeelle päässyt näyttelijä. Kukaan ei oikein pitänyt hänen naamastaan. Hän oli kommunistikiintiöllä päässyt sisään. Jotenkin hän oli keplotellut aina näihin päiviin asti.
