sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Karhukamera

villisikoja

torstai 7. huhtikuuta 2011

Pätkätyöläinen

Neljä vuotta hän oli välillä poissa eduskunnasta.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Hänen olisi pitänyt tehdä jotain. Hän oli pohtinut asiaa yhdeksän vuotta, mutta tässä hän vielä oli.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Kvanttivaras

Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Horrible with bomb attack in Jerusalem after seven years of calm. Is tension rising across the region? Bombing in Gaza adds to situation. (Bildt)

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Narsisti

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Oltiin vähän samanlaisessa tilanteessa, ja ollaan valitettavasti vieläkin, kun ilmailun alkuaikoina yritettiin saada muutettua horisontaalista liikettä vertikaaliseksi.